Aika rientää niin lujaa, että en parhaalla tahdollakaan ehdi tekemään päivityksiä tänne, harmi.
Mutta minuthan löytää facebookista ja instasta ja linkit niihin on profiilikuvan alla.
keskiviikko 21. elokuuta 2019
maanantai 29. heinäkuuta 2019
Myyntinäyttely Cafe Hertan (ent. Kemin asemaravintola) aitoilla kaverin kanssa
Kuvat on otettu rakennusvaiheessa, neljässä muussakin aitassa oli Kemin kuvataiteilijat ry:n jäseniä esillepanijoina. Tämä meidän aitta on muinainen puucee! Pienin tila ja eniten töitä, yhteensä 61, mutta hyvin saimme ne mahtumaan ja räsymaton lattialle. Kaveri Marjut on ihan huippuhyvä pari näihin hommiin, kiitos vielä,! Näyttely oli 12.-20.7. ja puuhailimme joka päivä koko päivän tuossa edustalla ja kylmää oli.
maanantai 8. heinäkuuta 2019
sunnuntai 30. kesäkuuta 2019
tiistai 25. kesäkuuta 2019
HauHau, jatkokertomus
Toivon, että myös sinä osallistut tähän.
Kirjoita kommenttiin keskeneräinen lause loppuun ja lisääkin, jatkan sillä tarinaa.
Ps. Linkistä löytyy edellinen jatkokertomus vanhasta blogistani vuodelta 2012 Himmeli - pienin askelin http://pike-just.blogspot.com/search/label/Jatkokertomus%20Himmeli%20-%20pienin%20askelin
Ja tarina alkaa ...
Minä, HauHau, en ole tässä tarinassa pääroolissa vaan isäntäni, emäntäni. En ole saanut vielä selvää onko hän tyttö, poika, nainen vai mies, ei näin nuori voi tietää. Lohduttaudun että se selviää myöhemmin vai onko sillä mitään merkitystä, pohdin, olkoon se tai hän toistaiseksi vaikka kotiväki. Joka tapauksessa minusta tuntuu oudolta, kun tuo kotiväki huutelee ulkosallakin, että HauHau, HauHau sitä ja tätä, sisätiloissa se ei niinkään haittaa. Jotenkin nimeni ei sovi tuon nisäkkään suuhun, mielestäni erikoista porukkaa, mutta lajimäärityksen olen sentään osannut jo tehdä.
Aamulla, kun kaikessa rauhassa heräilin makoisista unistani, sormet kaivautuivat iholleni, huh kun säikähdin. Kotiväki oli kontillaan vierelläni ja soperteli jotain, ei nyt haukkunut kuitenkaan. Kauan se ei siinä onneksi viihtynyt ja ...
. . sain rauhassa aamuvenytellä kaikki raajani, yhtäaikaa ja erikseen jokaisen. Ai että se tuntuu aina niin hyvältä ja näin nuorikin vetreytyy ihan kummasti. Kotiväellekin tekisi hyvää venyttelyt sen sijaan että on minun vieressä kontillaan ja häiritsee rauhallista valmistautumista uuteen seikkailupäivään.
Ja todellinen seikkailupäivä siitä sitten kehkeytyikin, enpä olisi aamulla vielä arvannut. Minut aseteltiin jonkinlaiseen koppaan ja keikuteltiin siinä ulos peltiseen suureen laatikkoon, johon ahtautui koko kotijoukko. Kyllä minä säikähdin, kun ...
.. yhtäkkiä alkoi kuulua aivan kummallista jyrinää tai surinaa ja samassa peltilaatikko ampaisi liikkeelle! Katselin yllättyneenä ympärilleni ja huomasin, että laatikossa oli joka seinämällä läpinäkyviä aukkoja, joista kuvastui viliseviä puiden latvoja sekä ylempänä taivaalla nopeasti ohikiitäviä kultareunaisia pilviä.
Minulle tuli vähän huono olo ja päätin, että tänne en kyllä jää! Päästin ulos vastalauseen ulvaisun muodossa. Ei näyttänyt heti tehoavan, joten jatkoin niin kauan, että uskoivat. Meteli lakkasi, loota pysähtyi ja pääsin raikkaaseen ulkoilmaan. Jalat tuntuivat vielä vähän huterilta jännittämisestä. Vielä pitäisi päästä ulos tästä kopasta! Rakosista näin, miten kaltaisiani haukkujia kulki samaan suuntaan. Yksi niistä sähisi! Koirakielessä ei löydy sille tarkoitusta,
siis en ole koira, kotiväkihän se sanoo minulle HauHau.
Aikansa olimme vielä peltilaatikossa ja taas minut nostettiin kopassani ulos. Menimme johonkin taloon ja siellä oli paljon kaikenlaista, joka kiihdytti ihan selkeästi mieleni, tavallaan mielenkiintoisesti, siellä oli eri nisäkkäiden tuoksuja, sitä se oli. Kotiväen pikkuväkikin kiljahteli ilosta ja ihastuksesta ja ryntäilivät ympäriinsä. Minua alettiin mittailemaan ja ...
..ihmettelin kaikkia niitä mittavempeleitä. Oli korvanmittaus, suu auki ja kiinni mittaus, tietysi jalat ja häntä ja kaikki muu mahdollinen. Olen pieni! No mutta sehän jo tiedettiin ilman mittauksiakin; olenhan vielä pentuikäinen. Jossain kuului kuisketta, että kyllä pienikin voi pärjätä tässä kummassa talossa ja ehkä pienellekin löytyisi yösija ja parempaa tarkastelua paremmalla ammattitaidolla.
Ajatella että tällaisenkin näen! iloitsi nainen, joka halaili ja silitteli minua. On parempi että hän jää tänne huomiseksi ja eläinlääkäri tutkii paremmin, tuskin hänkään on morcoa koskaan tavannut. Hän tutkii tämän kaikinpuolin, mutta uskon että kaikki on oikein hyvin. Saanko kysyä, kuinka tämä on tullut teidän perheeseen?
Ps. Olkoon tämä nyt tauolla, jatkukoon kesäkiireiden jälkeen.
Kirjoita kommenttiin keskeneräinen lause loppuun ja lisääkin, jatkan sillä tarinaa.
Ps. Linkistä löytyy edellinen jatkokertomus vanhasta blogistani vuodelta 2012 Himmeli - pienin askelin http://pike-just.blogspot.com/search/label/Jatkokertomus%20Himmeli%20-%20pienin%20askelin
Ja tarina alkaa ...
Minä, HauHau, en ole tässä tarinassa pääroolissa vaan isäntäni, emäntäni. En ole saanut vielä selvää onko hän tyttö, poika, nainen vai mies, ei näin nuori voi tietää. Lohduttaudun että se selviää myöhemmin vai onko sillä mitään merkitystä, pohdin, olkoon se tai hän toistaiseksi vaikka kotiväki. Joka tapauksessa minusta tuntuu oudolta, kun tuo kotiväki huutelee ulkosallakin, että HauHau, HauHau sitä ja tätä, sisätiloissa se ei niinkään haittaa. Jotenkin nimeni ei sovi tuon nisäkkään suuhun, mielestäni erikoista porukkaa, mutta lajimäärityksen olen sentään osannut jo tehdä.
Aamulla, kun kaikessa rauhassa heräilin makoisista unistani, sormet kaivautuivat iholleni, huh kun säikähdin. Kotiväki oli kontillaan vierelläni ja soperteli jotain, ei nyt haukkunut kuitenkaan. Kauan se ei siinä onneksi viihtynyt ja ...
. . sain rauhassa aamuvenytellä kaikki raajani, yhtäaikaa ja erikseen jokaisen. Ai että se tuntuu aina niin hyvältä ja näin nuorikin vetreytyy ihan kummasti. Kotiväellekin tekisi hyvää venyttelyt sen sijaan että on minun vieressä kontillaan ja häiritsee rauhallista valmistautumista uuteen seikkailupäivään.
Ja todellinen seikkailupäivä siitä sitten kehkeytyikin, enpä olisi aamulla vielä arvannut. Minut aseteltiin jonkinlaiseen koppaan ja keikuteltiin siinä ulos peltiseen suureen laatikkoon, johon ahtautui koko kotijoukko. Kyllä minä säikähdin, kun ...
.. yhtäkkiä alkoi kuulua aivan kummallista jyrinää tai surinaa ja samassa peltilaatikko ampaisi liikkeelle! Katselin yllättyneenä ympärilleni ja huomasin, että laatikossa oli joka seinämällä läpinäkyviä aukkoja, joista kuvastui viliseviä puiden latvoja sekä ylempänä taivaalla nopeasti ohikiitäviä kultareunaisia pilviä.
Minulle tuli vähän huono olo ja päätin, että tänne en kyllä jää! Päästin ulos vastalauseen ulvaisun muodossa. Ei näyttänyt heti tehoavan, joten jatkoin niin kauan, että uskoivat. Meteli lakkasi, loota pysähtyi ja pääsin raikkaaseen ulkoilmaan. Jalat tuntuivat vielä vähän huterilta jännittämisestä. Vielä pitäisi päästä ulos tästä kopasta! Rakosista näin, miten kaltaisiani haukkujia kulki samaan suuntaan. Yksi niistä sähisi! Koirakielessä ei löydy sille tarkoitusta,
siis en ole koira, kotiväkihän se sanoo minulle HauHau.
Minut nostettiin kopasta ulos ja kuulin kun sanottiin, ettei minua saisi päästää karkuun. Kuinkas tässä, kotiväen pitkiä raajoja oli ympärilläni useita ja minun jalat ovat vielä niin pienet.
Lurautin siihen vihreään vilpoiseen karvamattoon pienet pissat vastalauseeksi kopassa ja isossa peltilaatikossa pitämisestä ja odotin siitä jonkinlaista älämölöä, kun kotona en saisi pissata matoille. Korvat painuivat ihan luontojaan takaviistoon ja matalaksi, mutta, ei tullut älämölöä vaan ihan kuin olisivat kehuneet, hyvä hyvä HauHau.
Mietiskelin tuota HauHauta, kotona on sellainen iso valolaatikko, jota kuuluu tuijottaa, niin sitten myös minäkin. Kerran sieltä kuului erilaista ääntä kuin kotiväki pitää. Se oli jotain hauhau hong ki hou hauhau sing mah ja sitä jatkui ja jatkui. Sain sen vaikutelman, että kotiväkikään ei sitä ymmärtänyt, kun pienimmille selittivät näkemäänsä omalla kielellään. Tästäpä oivalsin, en ole siis koira enkä täkäläinen ja onko nimeni todellakin HauHau!
Aikansa olimme vielä peltilaatikossa ja taas minut nostettiin kopassani ulos. Menimme johonkin taloon ja siellä oli paljon kaikenlaista, joka kiihdytti ihan selkeästi mieleni, tavallaan mielenkiintoisesti, siellä oli eri nisäkkäiden tuoksuja, sitä se oli. Kotiväen pikkuväkikin kiljahteli ilosta ja ihastuksesta ja ryntäilivät ympäriinsä. Minua alettiin mittailemaan ja ...
Ajatella että tällaisenkin näen! iloitsi nainen, joka halaili ja silitteli minua. On parempi että hän jää tänne huomiseksi ja eläinlääkäri tutkii paremmin, tuskin hänkään on morcoa koskaan tavannut. Hän tutkii tämän kaikinpuolin, mutta uskon että kaikki on oikein hyvin. Saanko kysyä, kuinka tämä on tullut teidän perheeseen?
Minulla on kiinalainen työkaveri ja hän toi karanteenin kautta tämän emon Suomeen. Yllätykseksi emo oli tiineenä ja synnytti pian tämän ainokaisen. Emo oli kuitenkin ehkä kärsinyt lennosta, karanteenista, synnytyksestä ja kaikesta uudesta ja menehtyi parin viikon jälkeen synnytyksestä. Sitten työkaverille tuli jälleen ulkomaan keikka ja muu perhe oli pyytänyt, josko pennulle löytyisi uusi koti ja minähän lupasin. Luulin että tämä on tavallinen kissa.
Ei toki, kissaeläin kuitenkin, morco, latinankielinen nimi on hauhau, tavataan vain Kiinassa ja sielläkin vähemmän kotieläimenä, mutta jotkut yksilöt tottuvat helposti ihmisiin ja niinpä niitä otetaan kotiin. Morco on melkein kuin ilveksen ja kissan välimuoto, vähän pienempi kuin ilves, säkä noin 50 senttiä, pitemmät raajat eli korkeampi hahmoinen kuin kissa. Turkki on hyvin pehmeä, alusvillainen ja päällyskarva on ikäänkuin epätasaisen pitkää, pörröinen vaikutelma. Väriversioita on monia tummanruskeasta kullankeltaiseen.
Kertomasihan selittää paljon, voi juku! Työkaveri varmaan yrittikin selittää morco sanaa, mutta minä tarjosin koiraa, dog, ei, ei, hän sanoi, sitten kuulin sanan hauhau ja minä luulin, että se on tämän kissan nimi. Okei, me jätetään se tänne ja lääkäri tutkii, tulemme huomenna hakemaan HauHau takaisin kotiin. Sen jälkeen onkin varmaan vuorossa eläinkauppa ja varusteita sille, monenkohan eläimen tarvikkeita sille tarvitaankaan, lapset on innoissaan. Ja entäs kun kerron heille tämän mitä sinä kerroit! Tämä karvapallo saa varmaan uuden nimen Mörkö HauHau!
Eläintarvikekaupassa kannettiinkin tiskille kaikenlaista, pinossa oli ...
Eläintarvikekaupassa kannettiinkin tiskille kaikenlaista, pinossa oli ...
..isoja kuivia luita! En minä niitä syö, tuoretta pitää olla ja vaikka hampaani ovat mukamas isot niin vasta ovat maitohampaat, pyh tuollaisille luille.
Valjaat! Niitä kuulemma käytetään ulkoillessa. Mitä mitä? Kyllä osaan kulkea ihan itsekseni, ei siihen mitään naruja tarvita.
Ruokapurkkeja! Kotiväki luki purkin kyljestä mitä niissä on sisällä. Ei yhtään hiirtä, ei päästäistä, ei mitään hyvää. Kalkkunaa, mikä se sellainen on? en ole nähnyt enkä kuullut. Tonnikalasta puhumattakaan, silakka-sanan olen kuullut mutta en nähnyt.
Höyheniä kepin päässä! Aika laiha on tuo lintu, kai se on kuollut kun juuttui puuhun. Eikun tämä on kuulemma lelu. Pyh leluille. Lentävä lintu sen olla pitää ja kun sen saa tassuihinsa niin siitä on leikki kaukana ja makuaistit nauttii tuoreesta lihasta.
Oli vielä palloja ja vinkuvia otuksia, niitä on Kotiväki jo esitellytkin mutta ei kiinnosta. Ihan parasta leikkiä ja huolenpitoa on kun pienempi Kotiväkiläinen silittää turkkiani ja vähän rapsuttaa siitä hyvästä kohdasta, joka on kainaloissa.
Valjaat! Niitä kuulemma käytetään ulkoillessa. Mitä mitä? Kyllä osaan kulkea ihan itsekseni, ei siihen mitään naruja tarvita.
Ruokapurkkeja! Kotiväki luki purkin kyljestä mitä niissä on sisällä. Ei yhtään hiirtä, ei päästäistä, ei mitään hyvää. Kalkkunaa, mikä se sellainen on? en ole nähnyt enkä kuullut. Tonnikalasta puhumattakaan, silakka-sanan olen kuullut mutta en nähnyt.
Höyheniä kepin päässä! Aika laiha on tuo lintu, kai se on kuollut kun juuttui puuhun. Eikun tämä on kuulemma lelu. Pyh leluille. Lentävä lintu sen olla pitää ja kun sen saa tassuihinsa niin siitä on leikki kaukana ja makuaistit nauttii tuoreesta lihasta.
Oli vielä palloja ja vinkuvia otuksia, niitä on Kotiväki jo esitellytkin mutta ei kiinnosta. Ihan parasta leikkiä ja huolenpitoa on kun pienempi Kotiväkiläinen silittää turkkiani ja vähän rapsuttaa siitä hyvästä kohdasta, joka on kainaloissa.
Vähän isompi kotiväkeläinen näpläsi käsissään jotain pientä ja litteää. - Hei, meidän pitää tehdä HauHaulle luolia, katsoin Googlesta. Se viihtyy luolissa eikä kiipeile kovin paljon. - Luojan kiiitos, tuo oli hyvä uutinen! Olen jo pelännyt milloin se alkaa tutkiskelemaan kaappien ja kirjahyllyn päällyksiä ja pomppii pöydille! iloitsi se kotiväki, jota äidiksi muut kutsuvat.
Yksi asia tekee minut iloiseksi, olen saanut oman vessan, wautsi! Tajusivat, ettei ole yhtään kiva kykkiä haisevalla harmahtavalla, mikälie, hesariksi sanovat. Vessani on laitettu huoneeseen, jossa kotiväki työntää kuoriaan omituiseen reikään ja sitten se alkaa suhista ja vinkua, hetken päästä kuoret ovat kuulemma puhtaita ja raikkaita. Milloinkahan ne laittavat minun turkin sinne, en kylläkään ole likainen enkä haise. Reiän vieressä on pieniä kuvia ja vaikka kuinka tarkasti sitä katselin, en nähnyt siinä turkin kuvaa vain tuollaisia kotiväen kuoriennäköisiä.
Seikkailu jos jokin, on se, kun minulle laitetaan ne valjaat. Jo siitä tiedän että nyt lähdetään. Aika usein vievät minut pihalle ja pian siinä on kaikenlaista nisäkästä ihmettelemässä, minä ihmettelen heitä. He puhua pulputtavat silleen lässyttäen, eikö ne ole vielä oppineet niinkuin kotiväki yleensä puhuu.
Toinen seikka, joka ihmetyttää ...
. . . on se, että ne ei tiedä mikä minä olen!? Olen HauHau eli Morco. Eikö tällaista ole ennen nähty näillä main vai mikä mättää. Ihan olen eläin siinä missä muutkin eläimet, ja nisäkkäät. Elefanttiin tai hevoseen ei voi sekoittaa. Noh, kunhan tästä kasvan niin alkaa tyhmemmillekin selvitä mikä minä olen eläimiäni. Suuri ja kaunis kissaeläin, en ihan kissa mutta yhtä kiltti kuitenkin. Tykkään olla palveltavana ja vastapalvelukseksi ääntelen sillä tavalla kivasti, että kotiväki tykkää. Jos oikean ääneni oikein avaisin kuuluville niin tulisi äkkiä tilaa lähitienoolle.Näihin valjaisiin on nyt vaan ollut pakko sopeutua kun haluan olla ulkona ja ilman näitä sinne ei pääse. Pelkäävät, että karkaan. Mihinkäs minä hyvästä hoidosta lähtisin. Enkä halua noiden äänekkäiden ja rämisevien peltilaatikoiden alle mennä, en tahallani enkä vahingossa. Siinä voi käydä huonosti eli kierrän ne kaukaa. Eikä semmosen sisäänkään ole mikään hinku mutta ehkä on pakko siihenkin tottua.
Mörkö Mörkö HauHau, lähdetään mökille! Tämä huuto saa minut vilkkaasti kaivautumaan sohvan takaa. Tuosta nimestä on sorvautunut tuollainen pitempi versio pienempien suussa. Noh, kerran kotiväen äiti totesi, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, olkoon siis, mahdan olla rakas. Mutta mökille-sana saa minut innostumaan ja silloin suostun mielelläni peltilaatikkoonkin. Mökillä on jotenkin selittämättömällä tavalla rauhallista ja rentoa. Siellä ei ole peltilaatikoiden mölyä ja katkua eikä vieraiden ihmisnisäkkäiden meteliä. Makoilen mielellään narussani terassilla ja katselen ...
. . . on se, että ne ei tiedä mikä minä olen!? Olen HauHau eli Morco. Eikö tällaista ole ennen nähty näillä main vai mikä mättää. Ihan olen eläin siinä missä muutkin eläimet, ja nisäkkäät. Elefanttiin tai hevoseen ei voi sekoittaa. Noh, kunhan tästä kasvan niin alkaa tyhmemmillekin selvitä mikä minä olen eläimiäni. Suuri ja kaunis kissaeläin, en ihan kissa mutta yhtä kiltti kuitenkin. Tykkään olla palveltavana ja vastapalvelukseksi ääntelen sillä tavalla kivasti, että kotiväki tykkää. Jos oikean ääneni oikein avaisin kuuluville niin tulisi äkkiä tilaa lähitienoolle.Näihin valjaisiin on nyt vaan ollut pakko sopeutua kun haluan olla ulkona ja ilman näitä sinne ei pääse. Pelkäävät, että karkaan. Mihinkäs minä hyvästä hoidosta lähtisin. Enkä halua noiden äänekkäiden ja rämisevien peltilaatikoiden alle mennä, en tahallani enkä vahingossa. Siinä voi käydä huonosti eli kierrän ne kaukaa. Eikä semmosen sisäänkään ole mikään hinku mutta ehkä on pakko siihenkin tottua.
Mörkö Mörkö HauHau, lähdetään mökille! Tämä huuto saa minut vilkkaasti kaivautumaan sohvan takaa. Tuosta nimestä on sorvautunut tuollainen pitempi versio pienempien suussa. Noh, kerran kotiväen äiti totesi, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, olkoon siis, mahdan olla rakas. Mutta mökille-sana saa minut innostumaan ja silloin suostun mielelläni peltilaatikkoonkin. Mökillä on jotenkin selittämättömällä tavalla rauhallista ja rentoa. Siellä ei ole peltilaatikoiden mölyä ja katkua eikä vieraiden ihmisnisäkkäiden meteliä. Makoilen mielellään narussani terassilla ja katselen ...
lauantai 22. kesäkuuta 2019
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)